tiistai 30. heinäkuuta 2013

Helgoland - Rendsburg

15.7.2013

Aamulla lähdettin kohti Cuxhavenia, tuulta oli ennustettu vähän ja tarkoitus oli genaakkerilla tulla. Joo ei ollut suunta kuitenkaan hyvä genaakkerille ja genulla ja isolla tultiin jonkun aikaan kunnes tuuli loppui ja iso vaan hakkasi edes takaisin. On muuten todella ärsyttävää kun tuuli loppuu mutta aallokkoa vielä on ja iso alkaa renkkaamaan edestakaisin. No Yanmar onneksi veri huonossakin tuulessa ja eikun sillä kotia kohti. Osuttiin juuri sopivasti Elben suulle myötävirran alkuun ja tultiin yli 10 solmua kohti Kielin kanavan suuta. Cuxhavenin kohdalla ei maltettu pysähtyä kun oli niin kovat halut veneellä mennä pois Pohjanmereltä. Päätettiin jatkaa suoraan Kielin kanavalle.

Vihdoinkin sisällä sulussa, oli se mukavaa olla isoilla vesillä ja kaikenmailman virroissa ja suorovesissä mutta on se hieno päästä takaisin tuttuun ympäristään, Itämerelle.


Tämä oja on sitten hiukan eri kaliberia ja tällä kertaa riitti vettäkin kölinalla. Muuten sitä samaa tylsää ojassa ajoa yöhon asti ja yö nukuttiin miliisin viereisen proomun kyljessä ja aikasin aamulla taas jatkettiin tätä tylsää oja ajelua. Mitä siihen sitten voisi enää lisätä... No onneksi ollaan aamulla takaisin Itämerellä :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti