Loppumatka 2013

Blogin kirjoittamisesta on mennyt tovi :) Jotenkin se kirjoittamis into lopahti kun vene oli palasina ja harmitti ihan vietävästi, ei ollut ensimmäisenä blogi mielessä...

Utklippanista mentiin Kalmariin, matka sujui alussa moottoroiden ja loppumatka purjehtien hienossa sivu tuulessa. Kalmarissa saatiin ostettua vihdoin kauan kaivatut uudet huviakut. Varta AGM professional 150Ah oli oiva valinta, ne sopivat suoraan paikoilleen. No toinen sopi ja toista varten piti rakentaa hiukan uutta tilaa. Nyt sähköä vihdoin on riittävästi ja kituuttaminen on loppunut. Kalmarissa viihdyttiin 3 yötä. Kalmar on yksi meidän lempipaikoista. Joku jo ihmetteli josko ollaan muutettu Kalmariin :) No kolmannen yön jälkeen alkoi menojalka väpättää jo siinä määrin et oli pakko lähteä jatkamaan matkaa...

Kalmarista purjehdittiin Byxelkrokkiin jossa satama oli taas kuin tiine sammakko, päästiin viidenneksi veneeksi kylkikiinnitykseen. Jotenkin tuntuu että kaikkialla muualla kuin Suomessa tilaa löytyy aina. Suomessa usein katsotaan aikaste kieroon jos edes ehdottaa tulla toisen kylkeen, täällä ja mailmalla yleensäkkin toivotetaan jo kaukaa tervetulleeksi. Näin se menee, kulttuureissa on eroja. Ehkä tässä on yksi syy miksei Suomessa ole juuri ulkomaisia purjehtijoita? Tuntevatko he olonsa ulkopuoliseksi? ehkä tässä on yksi syy miksei Adrianan köydet juuri Suomessa kiinnity vierasvenesatamiin? Ehkä...

Byxelkrokista moottoroitiin pläkässä Visbyn satamaan. Visby on neidistön mieleen ja myös kapteenin, täällä on "pakko" käydä joka kesä. Satama oli totuttuun tapaan täynnä ja musiikki raikui ja meno oli iloista ja mukaansatempaavaa, täällä vierähti taas pari yötä.

Visbystä mentiin pohjoiseen ja päädyttiin Lickershamnin idyliseen pikkusatamaan. Täällä on hieno olla. Käytiin kävelemässä pitkä kävelylenkki luonnonpuiston hienoja polkuja pitkin. Polku kulkee aivan jyrkänteen reunalla ja maisemat on todella hienoja. Illalla grillattiin Ruotsalaiseen tapaan aallonmurtajalla auringonlaskussa, hieno ilta.

Lickershamnin hienosta satamasta poistuttiin ennen kukonlaulua klo 5:00 ja suuntana Sandhamn. Keli oli ihan pläkä ja alkumatka meni moottoroidessa tiheässä sumussa, oli taas tutka kullan arvoinen, muutama vene tuli plotterilla vastaan... Aika rohkeita, vai hulluja? Loppumatkasta päästiin purjehtimaankin ja sumukin alkoi hälventyä. Sandhamnissa tankattiin vene ja ensimmäistä kertaa todettiin että satama on niin täynnä ettei sinne oikeasti mahdu, satamapoikakin keräsi jo jonotuslistaa. Sataman edustalla pyöri muitakin ja hetken juteltiin Suomalaisen Vindö miehistön kanssa ja yhdessätuumin päätettiin lähteä Möjaan. Mentiin moottoroiden peräkanaa Möjan idyliseen pikkusatamaan jossa saatiin juuri ja juuri 2 venettä mahtumaan. taas hieno pikkusatama meidän makuun. Satamasta saatiin vielä juuri ennen sulkemisaikaa pizzat iltapalaksi. Nam.

Suraavana aamuna lähdettiin tihkusateessa ja pläkässä moottoroimaan kohti Marienhaminaa. Muutaman tunnin moottoroinnin jälkeen päästiin purjehtimaan hienossa sivutuulessa kohti Suomea! Vihdoin kotimaassa. Marienhaminassa vierähti pari yötä ja käytiin uimahallissa uimassa, satoi koko aika. Vindön miehistökin oli vieressä ja päätettiin mennä porukassa seuraavaksi kohti Österskäriä, saariston helmeä. Matka taitettiin kokonaan purjeilla vaikka välillä melkein lilluttiin paikoillaa, "kisassa" ei konetta käytetä :) loppumatkasta saatiin ihan kunnon tuulta, hieno purjehduspäivä, todella hieno. On se jotenkin hassua että musta edelleen purjehtiesssa tuntuu samalta kuin silloin pikkupoikana optarilla, se sama tunne nousee esiin kun saa oikein purjehtia, saa toteuttaa itseään ilman että kukaan nalkuttaa, saa olla tuulen vietävänä, kuinka hieno rauha sielulle, saa olla rauhassa. Tuntuu kuin vasta silloin eläisi täysillä :) Meri on aina ollut mun turvapaikka. Joskus kyllä neidistö on hieukan erimieltä limiitillä purjehtimisen tarpeellisuudesta :) Mutta minkäs teet, jollan koko vaan on "hiukan" kasvanut ja ei tartte enää roikkua reunalla, heh. Tunne on silti sama.

Österskärissä vietetiin hieno ilta, saunottiin ja syötiin Vindön miehistön kanssa. Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Trunsön saarta, saatiin neidistöönkin lisävahvistusta Vindön miehistöstä. taas hieno purjehduspäivä, aurinko paistoi ja Adriana taittoi maileja nuoruuden innolla, "kisattiin" ison purjelaivan kanssa, heh me voitettiin, se ei oikeen ollut mikään kevyen tuulen kone. Trunsön satamassa taas saunottiin ja nautittiin olosta ja hyvästä seurasta. Vindö oli samassa satamassa.

Trunsöstä purjehdittiin Utterskäriin, seuran saareen jossa tavattiin tuttuja ja nautittiin hienosta ilmasta. matkalla löydetiin hylätty puhallettava hai joka pelastettiin tyttöjen rantaleluksi. Utterissa vierähti pari yötä.

Utterskäristä lähdettiin sunnuntai aamupäivällä kohti kotia. Pysähdyttiin Kasnäsissä tankkaamaan ja syömään. On se metka että vielä nytkin tätä kirjoittaessa sydän alkaa hakkaamaan kun jo ajattelen mitä sitten tapahtui, niin kovin se otti kipparin itsetunnolle että vielä vuoden päästäkin onnettomuudesta kirjoittaminen on näin vaikeaa, saa oikeen pakottaa itsensä kirjoittamaan siitä. No Kasnäsistä moottoroitiin kohti kotia ja muutama maili ennen kotisatamaa ajettiin 7,3 solmun nopeudella kivelle, totaalinen äkkipysähdys, kauhea pamaus ja kaikki lensi ympäriinsä, vene seisoi paikoillaan kone yhä matkakierroksilla ja vene seisoi paikoillaan, lapset itki, kamala tilanne. Pikainen tilanne arvio, Jennyllä kuhmu päässä, Emmy ok, susannella hammas poikki, mulla rinnasta koski. Sitlooda täynnä lasikuitusilppua, pidestaali poikki, ruori solmussa, sisällä turkkilevyt sikinsokin, keittiö jotenkin vinossa, pilssissä hiukan vettä, ei merihätää, ei edes tartuttu kivelle, se oli niin jyrkkä että toppas ku seinään. Moottoroitiin kotisatamaan, tunteet oli pinnassa, oltiin shokissa. Soitin D-marinin Rogerille ja kerroin tilanteen, vene tarvis saada ylös mahdollisimman äkkiä. Sovittiin että tyhjennetään tavarat ja ajetaan sen jälkeen Taalintehtaalle. Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan sitä surua, pettymystä ja pahaaoloa joka mulla oli, en voimut millään uskoa että siinä paikassa on kivi, siitähän mä olen aina mennyt. No siinä se oli.

Kotisatamassa itkusilmässä tyhjennettiin tavarat autoon ja lapset jäi Emelian hoidettavaksi ja Susannen kanssa kahdestaan moottoroitiin vene Taalintehtaalle. Shokki alkoi hiukan helpottaa ja mulla alkoi rinnasta sattua todella kovasti, olin paniikkikohtauksen partaalla. Myöhemmin selvisi että 3-4 kylkiluuta oli poikki. Vene saatiin turvallisesti perille ja remmeihin roikkumaan. Selvää oli että tämän kesän purjehdukset oli purjehdittu ja varmaa ei ollut edes että seuraavana kesänä purjehditaan. Oli kyllä surullinen olo, todella surullinen, vuosien unelma ja kaikki päättyy tähän?

No talvi meni ja D-marinin ukot teki kovasti töitä veneellä ja kaikki saatiin kuntoon ja tarina jatkuu, se mikä ei tapa vahvistaa!