sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Borgholm - Furön

9.7.2014

Kryssittiin koko matkan suoraan vastatuulen, tuuli aluksi todella kevyttä mutta koko aika keli koveni ollen lopussa 10-12m/s ja aallokko jo sen mukaista. Rupesi jo iltapäivällä tekemään mieli taas rantaan, sen verran möykkyinen alkoi kryssiminen olemaan.

Furön saari on uusi tuttavuus, ei löytynyt meidän satamakirjasta mutta s/y Neringan kirjassa oli mainittu. Saari on luonnonsuojelualuetta ja sijaitseen n. 5 mailia Oskarshamnista itään. Saarella on tukeva laituri johon saa kiinnittyä ja johon mahtuu n. 5-7 venettä. Paikallisen mökkiläisen mukaan ei ole yleensä ahdasta. satamaan ajo on karikkojen välistä rannalla olevien linjataulujen mukaan, vettä oli koko matkan yli 6m. Saari oli aivan fantastinen, sekoitus Jurmoa ja Trunsötä, paikka meidän makuun! Saarella ei ole mitään palveluita, ainoastaan tukeva laituri ja satama suojaa aallokolta kaikki muut suunnat paitsi eteläiset. Tuulelta ei suurta suojaa matala saari tarjoa jossa kasvaa katajaa ja muita puskia. Lintuja oli paljon. Ohi ajavat laivat aiheuttivat hiukan svallia muttei ongelmaksi asti. Illalla grillattiin lihat ja vaahtokarkit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti