tiistai 16. syyskuuta 2014

Muinaistulienyö

29.-31.8.2014

Oli aika taas suunnata vene kohti Utterskärin perinteisiä muinaistulienyön juhlia. Perjantai illalla pysähdyttiin yöksi nukkumaan Hamnholmenin laguunin, tietysti på svaj. Hamnholmen on saaristomeren kansallispuistoa ja erittäin suojaisa ja kaunin satama laguuni jossa vettä 8-3m ja pitävä savipohja. Hauska juttu tässä on että oli meidän ensimmäinen kerta tässä laguunissa vaikka ollaan matkaveneilyä aktiivisesti harrastettu 1996 vuodesta mutta jostain syystä tästä on aina menty ohi. Ehkä syy on liian läheinen sijainti kotisatamaan? Tuli mieleen se vanha sanonta "merta edemmäs kalaan" heh.

Lauantai aamulla olemattomassa tuulessa jouduttiin sitten aikataulullisista syistä moottoroimaan Utteriin. En pidä moottoroinnista, siinä on aina sellainen perille pääsyn stressi ja kaukana purjehduksen nautinnosta jossa perille pääsy on toissijainen asia, pääasia on itse purjehdus. No joskus vaan on pakko kipparinkin joustaa. Perille päästyämme oli jo laiturit täynnä mutta iloksemme paikka meille järjestyi kun ystävälliset kanssaveneilijät hiukan siirsivä veneitä. Kiitos. Ohjelmassa oli perinteiseen tapaan hauskaa yhdessäoloa, jollamestaruus kilpailut ja perinteinen äijäsoppa ja tietysti sauna. Tänä vuonna jollamestaruuskilpailuissa olin itse toipilaana huoltojoukoissa kun neidistö pisti radalla tuulemaan, Yliperänainen oli aikuisten mestari ja pikkukippari Jenny lasten mestari Ja Jungmanni Emmy lasten kolmonen. Onnea neidistölle! Aika tyttöjä purjehtimaan. Sunnuntaina purjehdittiin mukavassa tuulessa kotiin. Oli pieni "kisakin" menossa kun Hannu ja Jussi lähti meidän kanssa samaan aikaan, he koneella ja me purjeilla, Vasta Järngrynnanin kohdalla oli pakko tunnustaa tappio, ei taaskaan pärjätty Hannulle vaikka kuinka yritettiin, aina se menee ohi :)

Oli taas mukava tapahtuma Utterissa. Salon navigaatioseura on aktiivinen seura jossa kaikenikäiset ovat mukana toiminnassa ja on tekemisen meininki. Ilo olla mukana tässä porukassa.

www.salonnavigaatioseura.fi/

Hamnholmen, Söderfladan
Yliperänaisen finaalin maaliintulo, tärkeintä ei ole voitto vaan.... :)
Pohjoislaituri
Itälaituri
Jollamestaruuskisojen palkintojenjako
Järngrynnanin kohdalla meni ukot peltigenoalla ohi, siihen asti onnistuttiin pistämään purjeilla kampoihin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti